Suomen Kansanterveyden ja Terveysliikunnan Edistämisen Seura ry järjestää Kehoälyn, itämaisen elinvoimaharjoittelun ja meridiaanihieronnan erikoiskoulutuksen. Koulutus alkaa lauantaina 22. toukokuuta 2021 Helsingissä. Koulutus kestää minimissään kaksi vuotta ja sisältää runsaasti Kehoälyn harjoittelua, sekä meridiaanihierojan tiedot ja taidot. Lisäksi koulutuksessa opitaan akupainantaa. Tämän koulutuksen jälkeen osaat hoitaa ja ylläpitää terveyttäsi Kehoälyn harjoittelulla ja osaat tehdä meridiaanihierontaa korkeatasoisesti. Halukkailla on mahdollisuus jatka vielä kolmas vuosi ja valmistua Kehoälyn ohjaajaksi.
Tämä erikoiskoulutus on korostuneesti suomalaiselle länsimaalaiselle ihmiselle suunniteltu. Koulutuksessa kaiken opetettavan asian ja harjoitusten tyyli noudattaa Kehoälyn harjoittelun mukaisia, totuttuja lempeitä ja viisaita harjoittelutapoja sekä vahvaa viisasta kehoetiikkaa. Itämaisen lääketieteen ja elinvoimaharjoittelun osalta koulutus on holistinen ja nykyaikainen hybridisovellus, parhaalla mahdollisella tavalla vanhoja perinteitä soveltavaa, varioivaa, kombinoivaa, synkretististä ja sujuvasti toimivaa.
Tämän hetken globaali, yhteiskunnallinen terveystilanne otetaan koulutuksessa vahvasti ja riittävästi huomioon. Koulutus on turvallinen.
Koulutuksen rakenne
Koulutus keskittyy ensimmäisenä vuotena enemmän itsehoidollisten taitojen ja erityisesti Kehoälyn oppimiseen. Toisena vuotena painotus on Kehoäly® rentoutushieronnan, meridiaanihieronnan ja akupainannan tekemisessä eli toisten hoitamisessa. Kolmas vuosi on paras osa koulutusta, sillä silloin voi opiskella Kehoälyn ohjaajaksi. Koulutus ei ole virallista ammatillista koulutusta, mutta näillä taidoilla on mahdollista tehdä Kehoäly® rentoutushieronnan hoitoja, meridiaanihierontaa ja akupainantaa hyvin korkeatasoisesti. Valinnaisena kolmantena vuonna opiskelu keskittyy Kehoälyn taitojen syventämiseen ja Kehoälyn ohjaajan opintoihin.
Koulutuksen pedagoginen ja didaktinen luonne
Koulutus on monimuotoista aikuiskoulutusta, pääosin pienryhmissä ja yksityisopetuksessa tapahtuvaa, ja edellyttää opiskelijalta selkeää aikuiskypsyyttä, raittiita elämäntapoja, kykyä itsenäiseen tiedonhankintaan, riittävää englanninkielen taitoa joidenkin tietokirjojen lukemiseen, sekä vahvaa motivaatiota ja toteutustahtoa päivittäiseen Kehoälyn harjoitteluun. Koulutuksen pedagogisesta ja didaktisesta laadusta ja osaamisesta vastaa kehomieli- ja tietoisuustaitojen pioneeri, pedagogi, akupunktioterapeutti, meridiaanihieronnan ja akupainannan ammattiopettaja, Kehoäly harjoittelun kehittäjä Tapio Sippoin.
Koulutukseen hakeminen
Koulutus on kaikille avoin, eikä aikaisempaa osaamista tarvita. Joitakin pääsyvaatimuksia kuitenkin on. Kehoälyn ohjaajana toimiminen ja meridiaanihieronnan kunnollinen tekeminen edellyttää riittävää fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Päihdemyönteisyys on vahva este koulutukseen pääsylle. Pääsyvaatimuksena ovat riittävä suomenkielen taito, raittiit elämäntavat, kyky aikuiskypsään opiskeluun, halu ja toteutustahto sekä riittävästi aika säännölliseen Kehoälyn harjoitteluun, ja tietysti riittävä mielenterveys (eli esim. hakija ei ole syönyt viimeiseen kahteen vuoteen psyykelääkkeitä eikä kärsi akuutista mielenterveysongelmasta).
Aikaisemmat länsimaisen lääketieteen, liikuntalääketieteen, urheiluvalmennuksen, ihmisen fysiologian ja anatomian, hieronnan tai muun manuaaliterapian ja psykologian, sekä kiinalaisen lääketieteen opinnot katsotaan opiskelijaksi hakevan eduksi. Koulutuksen ryhmän koko on rajattu ja koska kysyntä on suuri, täysin raittiit elämäntavat omaavia priorisoidaan valintatilanteessa.
Kuinka pääset mukaan hakuprosessiin?
Istu ensin rauhassa alas ja hengitä muutama kerta rauhallisesti ja pehmeästi syvään sisään. Lue sen jälkeen tässä postauksessa olevat KOKO teksti kaikessa rauhassa ja ajatuksella tarkasti läpi ainakin pariin kertaan. (Tässä on kyllä hiukan tekstiä). Mietiskele sen jälkeen rauhassa, onko tämä koulutus juuri sitä mitä haluat, oletko valmis tällaiseen intensiiviseen aktiiviseen opiskeluun ja haluatko todella oppia Kehoälyä ja meridiaanihierontaa. Mieti myös myös haluatko jatkaa kolmannen vuoden Kehoäly®ohjaaja koulutukseen vai et.
Sen jälkeen, jos vielä olet kiinnostunut: Laita tekstiviesti Suomen Kansanterveyden ja Terveysliikunnan Edistämisen Seura ry:n järjestämää koulutusta koordinoivalle Tapio Sippoinille. Esittele viestissä itsesi, kerro koko nimesi ja tolkullisen lyhyesti ja ytimekkäästi taustasi. Tekstiviestillä sovitaan soittoaika, eli milloin voit soittaa Tapiolle. Sen jälkeen juttelette aluksi lyhyesti puhelimessa. Sovitaan fyysinen haastatteluaika sinulle. Puhelin 050 5328 528 Tapio Sippoin. Laita aluksi siis TEKSTIVIESTI, äläkä soita ensin!
Tämän koulutuksen tausta
Nykyisen käyttäytymistieteen ja länsimaisen psykologian parhaat ja toimivimmat teoriat, sekä niiden pohjalta tehtyjen laajojen tieteellisten tutkimusten tulokset sisältävät tiedon ja ymmärryksen siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja hyvätahtoinen olento, jonka tietoinen toiminta pohjautuu mielekkääksi koetuille asioille, teoille ja toimintatavoille. Ihminen on perustaltaan hyvä ja mielekkyysorientoitunut olento.
Myös Kehoälyn harjoittelu, Kehoäly® terapia ja Terveysmeditaatio®, sekä Tapio Sippoinin opettama meridiaanihieronta ja akupainanta sisältävät tiedon ja ymmärryksen sitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja hyvätahtoinen olento, jonka tietoinen toiminta pohjautuu mielekkääksi koetuille asioille, teoille ja toimintatavoille. Kaikki Kehoälyn harjoittelu käyttää tätä viisasta tietämystä ja ymmärrystä hyväkseen ja osin juuri sen vuoksi Kehoälyn säännöllinen harjoittelu hoitaa ja vahvistaa niin voimakkaasti mielenterveyttä.
Aidosti ja syvällisesti ymmärrettynä meridiaanihieronta sopii hyvin yhteen säännöllisen Kehoälyn harjoittelun kanssa. Tämän normaalia laajemman meridiaanihierojan koulutuksen tärkeimmät asiat ovat Kehoälyn oppiminen ja meridiaanihieronnan taitojen oppiminen. Tällainen opiskelu vaatii opiskelijalta hiukan enemmän kuin ns. tavallisen hieronnan opiskelu, sillä tässä koulutuksessa opiskelijalta vaaditaan enemmän aikuiskypsyyttä ja syvällisempää henkisen kasvun otetta, sekä viisasta ymmärrystä siitä, että konkreettinen fyysinen terveys ja sen arvostaminen on vahvasti sidoksissa aitoon henkiseen kasvuun, kehoetiikkaan, Kehoälyn tietotaitoon ja korkeatasoiseen meridiaanihieronnan taitoon.
Mitä koulutuksen meridiaanihieronta on?
Kiinalaisen lääketieteen, taolaisen filosofian ja aasialaisen kulttuurin asiantuntija Tapio Sippoinin kehittämä meridiaanihieronta on manuaaliterapian hybridisovellus. Tapio Sippoinin kehittämä meridiaanihieronta yhdistää kiinalaisen lääketieteen, akuhieronnan, japanilaisen Shindo healing ja shiatsu -hieronnan, kiinalaisen tuina- ja anma-hieronnan, tiibetiläisten Kum Nye ja Kunye -hierontojen, Nuat Phaen Boraan -hieronnan, Chi Nei Tsang -sisäelinhieronnan, suomalaisen jäsenkorjauksen, klassisen hieronnan ja energiahoitamisen parhaat puolet. Meridiaanihieronnassa käytetään hyväksi sekä perinteisen kiinalaisen lääketieteen että japanilaisen shiatsu-mestari Masunagan laajennettua meridiaanikartastoa. Koulutuksessa käytetty akupainanta pohjautuu klassiseen kiinalaiseen lääketieteeseen.
Rentouttava ja elävöittävä meridiaanihieronta poistaa tehokkaasti stressiä ja lisää elinvoimaa. Hieronta avaa kehon tukoksia ja näin voimistaa elinvoiman virtausta koko kehossa. Tämän seurauksena immuunijärjestelmä voimistuu, jolloin keho pystyy paremmin vastustamaan ja parantamaan sairauksia. Akupainanta antaa tarvittaessa täsmähoidollisen lisän yksittäisten sairauksien hoitoon. Meridiaanihieronnassa käytetään samoja energiakanavia, joihin akupunktiossa laitetaan neulat. Meridiaanihieronnan aikana käsitellään mm. sisäelinten heijastealueita sekä hierotaan ja venytellään auki meridiaaneja (akuratoja). Meridiaanihieronta tehdään ohuiden mielellään puuvillaisten vaatteiden läpi. Hoito kohdistuu koko kehoon.
Suomen
Kansanterveyden ja Terveysliikunnan Edistämisen Seura ry järjestää
tämän maksuttoman erikoiskoulutuksen. Kaikki tämä koulutus, eli
sekä kolmivuotinen Kehoälyn ohjaajaksi ja meridiaanihierojaksi johtava
linja että kaksivuotinen meridiaanihierojaksi johtava linja, ovat
mukaan valituille opiskelijoille maksuttomia.
Kehoälyn harjoittelun avulla saavutettu rento ja sopivan stressitön elämä
Kehoälyn säännöllinen harjoittelu poistaa erittäin tehokkaasti stressiä ja tuottaa rennon ja elämänmyönteisen mielen, sekä elinvoimaisen rennon kehon. Tällöin fyysinen terveys on erinomaisen hyvä. Kehoälyn harjoittelun ja Terveysmeditaation avulla kehon monet omat kemikaalit alkavat vaikuttaa esim. traumaperäisiin negatiivisiin tunteisiin poistaen ja purkaen näitä negatiivisia tunteita. Samalla Kehoälyn harjoittelu tuottaa kehoon oksitosiinia, joka rentouttaa ja tuottaa hyvän olon tunnetta, dopamiinia, joka vahvistaa keskittymis- ja huomiokykyä, sekä serotoniinia, joka lisää rauhan ja onnen tunnetta. Säännöllisellä Kehoälyn harjoittelulla onhyvin monipuoliset positiiviset vaikutukset terveyteen.
Kehoälyn vaikutukset terveyteen
Rauhallinen omaan kehoon, hengitykseen ja virtaavaan liikkeeseen keskittyvä Kehoälyn harjoittelu rentouttaa ja vähentää stressiä. Säännöllisen Kehoälyn harjoittelun on havaittu parantavan keskittymiskykyä, unen laatua ja elämänhallinnan tunnetta. Sitä on myös menestyksekkäästi käytetty mm. masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa muiden hoitomuotojen rinnalla. Kehoälyn harjoittelu edistää sydänterveyttä vähentämällä sympaattisen hermoston aktiivisuutta ja alentamalla verenpainetta. Kehoälyn tiedetään auttavan painonhallinnassa sekä yleensä vaikuttavan edullisesti kolesteroliarvoihin ja verenkiertoelimistön toimintaa säätelevien välittäjäaineiden pitoisuuksiin. Kehoälyn harjoittelu on sopiva liikuntamuoto myös kroonista sydämen vajaatoimintaa sairastaville.
Kehoäly® FreeFlow™ harjoittelun virtaavat, luonnolliset liikeradat ja yksityiskohtaisesti määritellyt turvalliset ja lempeät asennot ylläpitävät ja parantavat nivelten liikkuvuutta ja tuovat helpotusta monenlaisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Kehoälyn harjoittelun on havaittu lievittävän niska- ja selkäsärkyä sekä parantavan useista pitkäaikaissairauksista, kuten fibromyalgiasta, nivelreumasta tai nivelrikosta kärsivien ihmisten elämänlaatua. Säännöllinen Kehoälyn harjoittelu parantaa usein myös lihasvoimaa ja käytännössä aina tasapainoa. Kehoälyn erityisen lempeän harjoittelunkuormittavuus ja kuntoa kohottava vaikutus lisääntyvät taitotason noustessa. Ihmisen ikääntyessä kehonhallinta ja tasapainoaisti heikkenevät, mutta Kehoälyn avulla on mahdollista mm. vähentää kaatumisriskiä ja ylläpitää liikuntakykyä arkipäivän toimista selviämiseen. Kehoälyn säännöllinen harjoittelu toimii hyvin myös kuntouttavana liikuntana mm. Parkinsonin tautia sairastaville tai aivovamman jälkeen.
Kehoälyn ydinsubstanssi
Kehoäly tarkoittaa kehon ja mielen välistä kommunikaatiota, kehon sisäsyntyistä luonnollista taitoa pitää itsensä terveenä ja parantaa itsensä, sekä Kehoälyn harjoituksia, joilla kehitetään ja vahvistetaan kehon ja mielen välistä hyvää kommunikaatiota ja kehon kykyä parantaa itsensä. Kehoäly on myös erisnimi, jolla tarkalleen tarkoitetaan Tapio Sippoinin kehittämiä Kehoälyn harjoituksia ja Kehoäly® terapiaa. Näiden asioiden lisäksi Kehoäly® on rekisteröity ja vahvasti vakiintunut tavaramerkki. Kehoäly®, Terveysmeditaatio®, Body Intelligence® ja MindWellness® ovat rekisteröityjä vahvasti vakiintuneita tavaramerkkejä ja FreeFlow™, Body Integrity™, Vital Walk™ sekä Body IQ™ ovat vakiintuneita tavaramerkkejä. Näitä tavaramerkkejä on oikeus käyttää vain lisenssin omaavilla tahoilla.